9/18/2016

Bloggaaja palaa takaisin

Unohduin kuukausiksi pois blogin parista, mutta nyt aikaa on (toivottavasti) järjestynyt taas tällekkin. Nyt yritän keksiä muutaman tekosyyn poissaololleni.

Toukokuu oli stressaavaa aikaa, koulujuttuja kasaantui useita ja piti ehtiä lukemaan Nuorta Aleksista varten, joten blogin päivitykseen ei paljoa ollut aikaa. Aleksis -kirjatkin harpoin vain nopeasti läpi, enkä edes jaksanut miettiä, mitä niistä osaisi sanoa. Luettua sain silti ihan hyvin. 

Kesäkuussa otin pienen irtioton arjesta ja lähdin kiertämään kuukaudeksi Eurooppa. Roadtrip kulki Ruotsin, Tanskan, Saksan, Itävallan, Slovenian, Kroatian, Bosnian ja Hertsegovinan ja Tsekin kautta. Autossa tuli luettua ja rakastuin Zafóniin.

Heinäkuussa aikaa ei ollut millekkään. Kävin ensin Helsingissä kirjojenostoretkellä, sitten pariksi viikoksi töihin ja vielä viikoksi riparille isoseksi. Luin koko kuussa vain yhden kirjan ja siitä alkoi lukujumi. 

Elokuussa paluu kouluun ja uusiin ihmisiin tutustumista. Lukujumi jatkui, koulutyöitä jäi rästiin, eikä mikään sujunut.

Nyt syyskuussa olen päässyt taas lukemisen makuun ja alan myös hoitamaan koulujuttuja rästistä pois. Muutama essee ois kirjotettavana. Kirjahyllyn koko on uhkaavasti kasvanut kahdeksalla kirjalla ja hyllytila alkaa loppua kesken. 


Sitten päivitystä Nuori Aleksis -kilpailuun. Omaksi lukusaldokseni tuli 62 kirjaa, mikä riitti loppuraatipaikkaan. Finaalikirjat ovat selvillä ja itselläni niistä puolet vielä lukematta. 

Kirjamessut lähestyvät vauhdilla ja odotan niitä innolla, koska näen monia kavereita mm. CelestinenMarianElleninKirjaneidon ja Suden. Kirjahylly tulee messujen seurauksena paisumaan vielä lisää ja jo ennestään loppunut tila vähenee.


Kiva tulla taas takaisin ja erityiskiitokset Aliinalle :3



3 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin :)! Oli varmaa mukavaa reissulla ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Oli aivan mahtavaa, mutta yhtä mahtavaa oli päästä sieltä poiskin :D

      Poista
  2. Minäkin odotan kirjamessuja innolla. Siellä nähdään! Iloitsen paluustasi.

    VastaaPoista