4/08/2016

Minun hyllyni

Järjestin tänää kirjahyllyni uudestaan ja laitoin sinne kaikki nekin kirjat, jotka ovat olleet ympäri huonetta ja mitä olen lähiaikoina ostanut. Vähän tilaakin piti raivata. Kirjoja on vähemmän kuin toivoisin, mutta tilakin on lopussa. Yhden kirjan olen tilannut, mutta se jää tästä puuttumaan.


Pokkarit, mulle henkilökohtaisesti tärkeät kirjat, sarjat, kirjaston poistomyynnistä, randomit, coolit.

Pokkareihin kuulu tottakai pokkarit, joita sattuu olemaan 22. Yksi niistä on rivin päällä, koska siitä on eri painos jo hyllyssä ja sille ei ollut tilaa. Pokkarit on lajiteltu kokojärjestykseen. Muutama on poistomyynneistä.

Henkilökohtaisesti tärkeissä on viisi kirjaa. Siellää voisi olla myös Zafónin kirjat pokkariosiostakin, mutta ne näyttää paremmalta siellä, missä ne on, joten olkoon niin. Siellä on siis, Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut, Unohdettu Ombria, Basiliskin laulu, Serren metsissä ja Marina.

Sarjoista ei kai tarvitse mainita enempää.

Poistomyynneistä onkin tullut kirjoja. Kerran mulle sanottiin, että mulla on puoli kirjastoa, mutta ei onneksi kuitenkaan. Tässä osiossa on myös muutamen sarjojen osia.

Randomeihin kuuluu ne, joille ei ollut muuta paikkaa. Siihen kuuluu myös muutama poistomyyntikirja, mutta koska olen repinyt kontakstimuovit pois, ei niitä muiden sekaan voi laittaa. Randomeihin kuuluu myös kahden sarjan ensimmäiset osat, mutta en halunnut niitä sotkea muiden sarjojen kanssa, koska en niistä erityisemmin pidä.

Coolit ei ehkä oikeasti ole cooleja, mutta kolme niistä on hienoja ja sen takia ostettu ja yksi on Silmarillion. Siinä on syytä kerrakseen.


Tilastoja:

Kirjoja: 72

Pokkareja: 22

Kovakantisia: 50

Naisten kirjoittamia kirjoja: 29

Miesten kirjoittamia kirjoja: 43

Kirjoja metreinä: 2,5m

Kirjoja kiloina 33,5 kg





Pokkareja metreinä: 0.8m

Pokkareja kiloina: 8,5kg

Kovakantisia metreinä: 1,62

Kovakantisia kiloina: 25kg

Olen lukenut: 22/72 (on muuten aika vähän, ostan vaan itelle, enkä lue niitä vaan jatkan kirjaston käyttöä...)

Englanniksi: 10 (olen alkanut ostamaan enemmän englanniksi, joten tulee kasvamaan)


Mahdollisesti ensi syksynä aloitan lukemaan läpi kaikki vielä lukematta olevat kirjat hyllystäni. 30% luettuna on turhan vähän makuuni. Jotkut kun ovat pyörineet hyllyssä jo useamman vuodenkin. Asiaa vaan vaikeuttaa se, että hyllyssä on kirjastosta ostettuja kirjoja, jotka sattuvat olemaan sen ja sen sarjan osia X ja Y ja välistä tai edestä puuttuu yksi tai useampi osa.

Vaikka miesten kirjoittamia on suuri enemmistö, mielestäni parhaimmat ovat naisten kirjoittamia.

18 kommenttia:

  1. Mukavan fantasiapainotteinen hylly, paljon tuttuja nimiä. Olisin ollut tällaiselle hyllylle hieman kateellinenkin kymmenen vuotta sitten (ei sillä että ei nykyäänkin kelpaisi, mutta lukumaku on laajennut jo aika moneen suuntaan sittemmin).

    Hurja tuo painon ilmoittaminen, näiden punnitsemisessa on ollut hommaa.

    Luettuja 22/72 lienee aika tavallinen ilmiö kirjanystävillä. Itse olen yrittänyt vihdoin rämpiä läpi kaikki hyllyssä vuosikausia maanneet lukemattomat kirjat ja pistää kiertoon ne, joista en pidä. Bloginpito toimii motivaationa, kun puuduttavista tai huonoista lukukokemuksista voi sitten ainakin valittaa blogissa (heh).

    VastaaPoista
  2. Fantasiapainotteisuus on perua menneistä ajoistani. Nykyisin luen paljon muutakin, mutta kieltämättä lähinnä fantasia ja maaginen realismi löytää tiensää hyllyyni.

    Painon laskemisessa ei sinänsä ollut hommaa. Kasasin ensin kaikki kirjat pinoihin lattialle, kun aloin suunnittelemaan uutta järjestystä. Kun järjestys oli päätetty, kirjat menivät vaa'an kautta hyllyyn. Ja punnituksen tein 5-10 kilon erissä, että sinänsäkkään ei niin montaa punnitusta tullut. Enkä kyllä edes tiedä, että mistä punnitsemisidean sain.

    22/72 kuulemani mukaan on hyvinkin yleistä, mutta ajattelin, että vielä kun niitä on nuin vähän, luen ne. Vain 50 lukematta. Tilannehan voisi olla vaikka 60/200, jolloin motivaatio kaikkien lukemiseen pienenisi aika paljon luettavien määrän ollessa 140.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea painon laskeminen olikin. Harvemmin näkee kirjablogeissa.

      Totta, 50 ei ole vielä mitenkään toivottoman tuntuinen tilanne. Tsemppiä vain projektiin.

      Poista
    2. Nytkin mulla on menossa projekti (Nuori Aleksis, jossa muln on henkilökohtainen tavoitte on se 50. Nuo hyllyssä olevat on vaan suuri osa reilusti paksumpia, ettei niitä nyt aivan neljässä kuukaudessa luetakkaan.

      Poista
    3. Olen itsekin joskus ollut Nuori Aleksis -raadissa, mutta taisin lukea vain alle 30 teosta. Toivottavasti törmäät kiinnostaviin tapauksiin projektin ohessa. Ja sivumäärä kyllä vaikuttaa, tosin lyhyeenkin kirjaan voi tuhrautua paljon aikaa ja paksun kirjan lukaista parissa päivässä riippuen siitä, kuinka kiinnostavaa vetävää tekstiä on tarjolla.

      Poista
    4. Tekstin vetävyys on kyllä tärkeää. Osassa kirjoista on Aleksiksenkin aikana mennyt paljonkin aikaa tekstin laadun takia. Maan vihat on jo kohta toista viikkoa kesken ja 250 sivua luettu.

      Poista
    5. Havaste ei kyllä oikein minullekaan maittanut, kun luin häneltä yhden romaanin. Se ei tosin ollut Maan vihat.

      Poista
  3. "Asiaa vaan vaikeuttaa se, että hyllyssä on kirjastosta ostettuja kirjoja, jotka sattuvat olemaan sen ja sen sarjan osia X ja Y ja välistä tai edestä puuttuu yksi tai useampi osa."
    Tämä on niin totta poistokirjojen kanssa :| Itsellänikin on satunnaisia osia sieltä täältä ja eri sarjoista ja jostain pitäisi metsästää ne puuttuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kyllä on sellaisia, jotka voisin poistaa minäkin. Mutta en ennen, kuin saan jokaisen tilalle uuden kirjan. Hyllyn pitää pysyä täytenä.

      Poista
  4. Hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja sulla hyllyssä. Se, että lukisi kaikki omistamansa kirjat on tosiaan vielä noissa määrissä ihan realistinen tavoite. En tiedä tuleeko tapahtumaan itsellä koskaan ellen sitten hankkiudu eroon sellaisista kirjoista, joita todennäköisesti en kuitenkaan lue.

    Mullakin on muutama kirja, jotka ovat hyllyssä lähinnä "cooliuden" takia. Esim. Johdatus logiikkaan, jonka varmasti vielä jonain päivänä otan sieltä ja luen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johdatus logiikkaan kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, mutta en kuitenkaan taida kaivata logiikkaani yhtään ylimääräistä johdatusta, kun se on jo sekaisin ilman ulkopuolisia sörkkijöitä :D

      Muuttaessani otan varmaan "cooliuden" takia mukaan myös isäni Sormustenherrat. En niitä sinänsä muuten kaipaisi, mutta niiden kannet on samantyyliset, kuin tuon Silmarillionin. Ja mikä tärkeintä, ne on sitä painosta, jossa on Perunalepakko.

      Poista
    2. Voi ei, ne Matti Louhen kannet! :D Olen nauranut niille niin monesti, kun ne eivät tyyliin yhtään sovi minusta Sormusten herraan. Se Keskeneräisten tarujen kirjan kansi on ehkä hämmentävin: mitä ne vihertävät tyypit pilkillä ovat? Ja no on Perunalepakkokin.

      Poista
    3. Jep. Ne ei tosiaankaan sovi Sormusten herroihin. Siksi ne onkin nii hienoja :D

      Poista
  5. Hän on kaunis hylly :3 mun hyllystä tuli helmikuisen myllläyksen jälkeen hämmentävän värikäs, vaikka kirjat on lähes samassa järjestyksessä kuin aina ennenkin. Ja heh, kylläpä olet ollut reipas kun painokin laskit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun hylly oli mylläyksen jälkeen aika kiva.

      Poista
  6. Nostan hattua tälle tilastoinnille :D

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8/4/16 18:40

    Moi Xerion, hieno hylly. Minulla ei ole omia kirjoja kuin muutama… kuusi kappaletta ja hankintalistalla 1,2,3,4,5,6,7. Seitsemän. Eli Eragon ja Lumen ja jään maa.

    Terv. Helmeilevä susi

    VastaaPoista
  8. Haastoin sinut!

    http://lasisipulissa.blogspot.fi/2016/04/sieluni-hymyt-haaste.html

    VastaaPoista